Mikä ihmeen Iloska?
Iloskan puikoissa häärää kestovaippoihin ja ompeluun hurahtanut neljän lapsen äiti. Kolmannen lapsen vanhempainvapaan päättyessä ostin Ronja ja Roope -merkin vaippakaavat (ja muitakin kaavoja siinä mukana tuli samalla). Iloska nimi tulee juurikin tämän kolmannen lapsen nimestä. Hyvin pienimuotoista ompelua lähinnä tilauksesta tein muutaman vuoden. Kuopus pysyy jo isompien perässä ja minulla alkaa olla sen verran palkkatöitä hoitoalalla, että uskaltaa ja ehtii panostaa enemmän tähän kestovaippojen ihanan värikkääseen maailmaan. Sopivan boostauksen uuteen alkuun tuo Superjellonan huippukaavat, jotka ovat nyt siis Iloskan omia.
Iloskan arvot ja ajatusmaailma
Uskon ja toivon olevani omalta osaltani mukana kestävässä kehityksessä. Ompelemalla kestotuotteita vaikutan omalla pienellä panoksellani meidän kaikkien hyvinvointiin ja tulevaisuuteen. Suosin kotimaisuutta niin hyvin kuin pystyn. Käsityöt vaativat aikaa, mikä nostaa hintoja teolliseen tuotantoon verrattuna. Pyrin kuitenkin pitämään Iloskan hinnat kohtuullisina. Iloskan tuotteet tulevat pääsääntöisesti kierrätyslaatikoissa, -kuorissa tai -pusseissa. Jos tuotteissa on käytetty kierrätysmateriaalia, siitä löytyy maininta tuotteen sivulla (nappien osalta ei mainintaa, kun uudet ja kierrätetyt ovat sulassa sovussa samassa purkissa).
Minä pidän väreistä ja kuvioista. Mahdollisimman paljon erivärejä ja kuvioita laidasta laitaan. Yhdistelen rohkeasti ja jopa uhkarohkeasti täysin kaikkia tyylisääntöjä vastaan värejä ja kuoseja. Myös nepit, tarrat ja ompelulangat saavat saman kohtelun: kohti uusia yhdistelmiä. Itse myös pukeudun useimmiten mahdollisimman riemunkirjaviin yhdistelmiin, en pelkää erottua joukosta. Toivon, että Iloskan tuotteet saavuttavat paikkansa suomalaisten kestotuotteiden joukossa.
Haluan saada palautetta, vinkkejä, risuja ja ruusuja. Vain siten voi kehittyä. Kiitos, että olet Iloskan verkkokaupassa!
Terkuin, Katri
ompeluiloska@gmail.com